Apurahat
Juho Vainion Säätiö myöntää apurahoja maamme kansanterveyttä edistävään ja terveitä elämäntapoja kehittävään, erityisesti terveysliikuntaa, liikuntakasvatusta ja terveellistä ravitsemusta koskevaan tieteellisen tutkimustyöhön ja toimintaan. Apurahoja voi hakea kerran vuodessa lokakuun kuluessa. Päätökset seuraavalle kalenterivuodelle myönnettävistä apurahoista tehdään hakemusvuoden joulukuussa.
Säätiö siirtyy syksyllä 2011 apurahojen sähköiseen haku- ja hallintajärjestelmään. Tässä vaiheessa uusi apurahajärjestelmä koskee vuodelle 2012 myönnettäviä apurahoja. Lokakuussa 2011 tapahtuvassa apurahojen hakemisessa tulee hakijan siten käyttää säätiön uutta apurahajärjestelmää ja siinä olevia lomakkeita. Järjestelmä lomakkeineen valmistuu syyskuun 2011 kuluessa. Uusi järjestelmä ja hakulomake ovat apurahan hakijoiden käytettävissä säätiön kotisivuilla www.juhovainionsaatio.fi 1.10.2011 alkaen. Säätiön vanhoille hakemuslomakkeille tehtyjä hakemuksia ei enää hyväksytä. Hakijoita voidaan tässä vaiheessa informoida myös siitä, ettei hakemusasiakirjoihin enää tarvita suosittelijoiden lausuntoja.